Teiden ritari vai muista piittaamaton punaniska?

Nopeusrajoitukset herättävät tunteita lähes kaikissa tienkäyttäjissä. Milloin ajetaan liian hitaasti ja milloin puolestaan kaahataan aivan päättömästi. Kaikkia miellyttäviä ratkaisuja ei taida olla olemassakaan, kun jokainen kokee turvallisuuden omasta näkemyksestään ja kokemuspohjastaan käsin.

Liian varhain katkennut elämänlanka. Kuva: OTI
Tienpäällä liikkuessa tuntuu olevan normaalia pitää vähintään pientä ylinopeutta yllä koko ajan. Monet asettavatkin vakionopeudensäätimen noin 10 km/h suurinta sallittua nopeutta korkeammaksi . Olen usein kuullut perusteluksi mittarivirheen ja sen, että ei haluta olla tien tukkona.

Kokeilkaapa joskus ajaa rajoitusten mukaan pidempi matka. Aika harvassa ovat ne jotka jäävät

perään "köröttelemään" nopeusrajoituksen mukaisesti. Herkästi saa silloin puskuriin roikkumaan jonkun kiireisen autoilijan. Turvaväli onkin sitten jo toinen asia. Siitä voisin paasata enemmänkin, mutta pysytään nyt näissä nopeusrajoituksissa.

Valitettavan usein vakavien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien yhtenä tekijänä on ylinopeus

Alla olevassa Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuosiraportin taulukossa on esitetty vuoden 2016 kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osallisten nopeustietoja (
OTI-vuosiraportti 2016 taulukko sivulla 31). Tarkasteltaessa huomattavia ylinopeuksia (20 km/h ja yli) onnettomuuden aiheuttajan osalta on ylinopeuksien osuus 27 %. Kuinka monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta jäisikään tapahtumatta, jos rajoituksia noudatettaisiin? Paljon olisi myös heitä, jotka säästyisivät vakavalta vammautumiselta oman tai vastapuolen säännösitä piittaamattomuuden vuoksi.
 
ELYltä toivotaan paljon nopeusrajoitusten alentamista. Omassa lähiympäristössä muiden autoilijoiden koetaan vaarantavan turvallisuuden ja monet pelkäävät päästää lapsiaan koulutielle. Etenkin syksyllä ja pimeään aikaan saa myös aikuisetkin olla varuillaan kaahaavien autoilijoiden pelossa. Eikä pelko ole ollenkaan aiheetonta. Se on tullut jo yllä olevia onnettomuustietoja tarkastellessa esille.

Nopeusrajoituksille on aina tarkat perusteet

Millä perusteilla nopeusrajoituksia sitten asetetaan? Siihen vaikuttavat monet tekijät, muun muassa tien leveys, liikennemäärä, liittymätiheys ja kevyen liikenteen järjestelyt. Samalla tulee ottaa huomioon myös tien liikenteellinen merkitys ja liikenteen sujuvuus. Mikäli nopeusrajoitusten asettamista koskevat ohjeet kiinnostavat tarkemmin, käy tutustumassa niihin tarkemmin täältä.

Haluamme, että oma ympäristömme on turvallinen liikkua. Muistammehan sitten itse auton ratin taakse istuutuessa, että niin haluavat muutkin. Minusta on tekopyhää vaatia kaikkia hissuttelemaan oman lapsen koulureitillä, jos samaan aikaan itse ajaa ylinopeutta missä tahansa muualla. Kuten olen monessa yhteydessä todennut, liikenneturvallisuus on yhteistyötä. Meidän kaikkien tulee kyetä kunnioittamaan elämää ja tarvetta turvallisuudelle. Me luomme turvallisen liikenteen.

Pienenä muistutuksena Tieliikennelain 23 § jokaisen autoilijan velvollisuudesta:
"Tilannenopeus
Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Ennen kaukovaloilta lähivaloille vaihtamista nopeus on sovitettava uusia näkyvyysolosuhteita vastaavaksi.

Kuljettajan on sovitettava ajoneuvonsa nopeus sellaiseksi, etteivät muut tienkäyttäjät joudu kohtuuttomasti lian tai soran roiskumiselle alttiiksi."


Miksi? Kuva:OTI
Onko nyky-yhteiskunnan jatkuva kiire syynä ylinopeuksiin vai onko ongelma enemmänkin asenteessa ja piittaamattomuudessa? Oli syy mikä tahansa, peiliin katsomisen paikka olisi meillä aika monella.

Turvallisia kilometrejä tienpäälle! 

Liikenneturvallisuusinsinööri
Anne-Maria Pesonen
Keski-Suomen ELY-keskus
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rauhoitettujen eläinten hallussapito, myynti ja vaihtaminen on kielletty

Uusi tieliikennelaki alkaa näkyä konkreettisesti myös Keski-Suomessa

Mikä juuri sinua innostaa?